Luotu Jumalan kuvaksi – ei muiden arvosteltavaksi

 Olen viime aikoina joutunut miettimään aika paljon sitä, miksi ulkonäköön liittyvät kommentit satuttavat niin paljon.

Ehkä siksi, että ne eivät koskaan jää vain sanoiksi. Ne jäävät mieleen.

Kun joku kommentoi ulkonäköä — oli se sitten “vain parta” tai joku muu yksityiskohta — se ei tunnu pieneltä asialta. Se tuntuu siltä, että minua arvioidaan ihmisenä sen perusteella, miltä näytän.

Ja rehellisesti sanottuna, kyllä se satuttaa.

Erityisesti silloin, kun sitä yritetään selittää pois. Että “ei tämä ollut arvostelua” tai “tarkoitin vain tätä yhtä asiaa”. Mutta kyllä se silti tuntuu arvostelulta. Koska ulkonäkö on kokonaisuus — ei siitä voi irrottaa yhtä osaa ilman, että se koskettaa koko ihmistä.

Minä olen elänyt tämän näköisenä koko elämäni. Enkä voi vain vaihtaa sitä pois, vaikka joku niin ehkä toivoisi.

Ja ehkä juuri siksi nämä kommentit menevät pintaa syvemmälle. Ne osuvat johonkin sellaiseen, mitä ei voi suojata samalla tavalla kuin monia muita asioita.

Mutta tämän kaiken keskellä haluan muistuttaa myös tästä:
me jokainen olemme luotu Jumalan kuvaksi — oli partaa tai ei.

Se arvo ei riipu ulkonäöstä, mielipiteistä tai siitä, mitä muut sanovat.

Olisi hyvä, että me kaikki pysähtyisimme hetkeksi miettimään, mitä sanomme toisillemme.

Kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Ja joskus se, mikä itsestä tuntuu pieneltä, voi toiselle olla yllättävän iso asia.

Minun partani on osa minua — ja tulee myös olemaan.

👉 “Minä olen tällainen — ja jos se on jollekin ongelma, se ei ole minun ongelmani.”