Ajatuksia voinnista, uskosta ja arjessa jaksamisesta

 

Ajatuksia voinnista, uskosta ja arjessa jaksamisesta

Kirjoitan taas hetkeksi ylös ajatuksiani ja sitä, mitä viime aikoina on ollut mielessä. Matkaan on mahtunut lääkärikäynti, muutoksia lääkityksessä, pohdintaa omasta jaksamisesta sekä myös kiitollisuutta siitä, että joissakin asioissa suunta tuntuu ainakin hieman valoisammalta.

Lääkärikäynti ja lääkityksen muutos

Tässä jokin aika sitten kävin lääkärissä, mikä oli jatkumoa prosessille, joka alkoi keskustelusta työvoimavirkailijan kanssa. Hän esitti minulle, että minun kannattaisi käydä työttömän terveystarkastuksessa, mikä lopulta vei askeleeni aina lääkärin puheille asti. Omalta kohdaltani täytyy todeta, että en ole kohdannut kovin montaa vastenmielistä hoitoalan ihmistä vuosien aikana. Aina minua on kohdeltu ihmisenä eikä terveydenhuoltoa kuormittavana potilaana.

Lääkärin kanssa päädyimme sitten yhteisymmärryksessä vaihtamaan erään lääkkeen. Ensin ajettiin niin sanotusti edellinen lääke alas, ja sen jälkeen aloitettiin uusi pienemmällä annostuksella, ja nyt on jo täysin normaaliannos menossa. Vielä en voi sanoa vaikutuksesta oikein mitään, koska eiköhän tämäkin lääke vie muutaman viikon ennen kuin vaikutus alkaa näkyä kunnolla.

Muutamia havaintoja olen kuitenkin jo tehnyt. Enää ei esimerkiksi maailmani kaadu täysin, jos jokin asia ei mene kuten olen suunnitellut. Tämä on ollut yksi henkisesti todella kuormittavista asioista edeltäneiden vuosien aikana elämässäni.

Se näissä harrastuksissani on kuitenkin tyypillistä, että aina tulee jotain muuttujia matkaan. Esimerkiksi saatan sahata moottorisahalla johonkin epähuomiossa, jolloin terä tylsyy. Siihen on yleensä aina loppunut sen päivän motivaatio tehdä mitään. Minkäs teet, kun omat aivoni eivät ole aivan tavalliset?

Seurakuntatehtävät ja jaksamisen näkökulma

Se tekee tästä myös mielenkiintoisen tilanteen, että lääkäri ja minä itse olemme samaa mieltä siitä, että en todellakaan ole vielä lähelläkään työkuntoista tai -kykyistä, mutta Jumalan silmissä olen edelleen samanarvoinen kuin aina ennenkin.

Voimavarojeni mukaan saan vapaaehtoisesti tehdä seurakunnalla erilaisia tehtäviä: saarnata, laulaa ja johtaa kokouksia. Nuo tehtävät ovatkin oikeastaan nousseet arvoonsa. Minulle sanoi jo vuosia sitten mielenterveyshoitaja, että minun tulisi saada onnistumisen kokemuksia. Tässä tullaan taas mielenkiintoiseen näkökulmaan.

Me uskovat tiedostamme myös persoonallisen pahan olemassaolon. Aina kun olen puhunut tilaisuudessa, tuo sielunviholliseksi kutsuttu Saatana on kuiskutellut korvaan: ”Katso, miten huonosti saarnasit. Kukaan ei parantunut, kukaan ei tullut uskoon. Eihän sinusta tähän ole. Lopettaisit ja olisit hiljaa?”

Silti kuitenkin jokaisen kokouksen jälkeen on saanut kuulla jonkin positiivisen sanan sanotusta tai lauletusta. Olen päättänyt jatkaa, vaikka sielunvihollinen kuiskuttelisi mitä! Taivaan Isä on auttanut minua niin paljon viimeisten vuosien aikana, että jo pelkästään se ajaa minua voimavarojeni mukaan liikkeelle.

Olen tässä jo oppinut, että jokaiseen juttuun ei tarvitse lähteä mukaan tai osallistua, koska sota ei niin sanotusti yhtä miestä kaipaa.

Sosiaaliset tilanteet ja arjessa selviytyminen

Olen myös huomannut, että sosiaaliset tilanteet eivät enää rasita aivan yhtä paljon kuin aiemmin, mutta tietysti olen sellaisten tilanteiden jälkeen edelleen normaalia väsyneempi. Aiemmin olin kuitenkin useamman päivän lähes pyörryksissä ja uupunut.

Katsotaan nyt, onko tämä pysyvä muutos vai tuleeko tässä muutosta huonompaan suuntaan. Sen tämä prosessi on opettanut, että jokaisesta positiivisesta tilanteesta saa olla kiitollinen.

Tämä minun yhdistelmäni, ADHD ja keskivaikea masennus, ei ole mikään maailman helpoin yhdistelmä kantaa. Tähän asti olen kuitenkin ihmeellisesti selviytynyt, ja aion selviytyä jatkossakin.