Pilvisen päivän ajatuksia uskosta, kuormituksesta ja lähimmäisen kunnioittamisesta

 

Arjen keskeltä

Kirjoittelen tässä pilvisen päivän ratoksi muutaman rivin aikani kuluksi. Tietokoneen ruudulla näkyy teksti: sadetta tulossa 12.20. Vaimo on töissä, yllättäen. Seurakuntamestarin työt painottuvat jostain syystä loppuviikkoon. Tosin tällä hetkellä hän on tehnyt normaalia suurempaa työmäärää, koska hän on hoitanut muutamana päivänä myös seurakunnan puhelimeen vastaamista.

Kun oma jaksaminen pysäyttää

Olen tässä taas muutaman kerran käynyt mielenterveyshoitajalla purkamassa asioita. Olisi pitänyt käydä jo paljon aikaisemmin. Nyt edessä on muutaman viikon tauko, koska paikallisella terveysasemalla on kesäsulku.

Nuo käynnit ovat taas saaneet pohtimaan asioita monesta näkökulmasta. Miksi toimin tietyissä tilanteissa niin kuin toimin? Miksi sosiaaliset tilanteet kuormittavat minua edelleen tavattomasti? Se ei välttämättä näy ulospäin mitenkään, mutta niiden jälkeen voi mennä muutamakin päivä niin, etten tahdo nähdä enkä oikein kuullakaan ketään perheen ulkopuolelta.

Olen hokenut jo kyllästymiseen asti, että ulospäin et todellakaan näe, mitä toinen saattaa elämässään käydä läpi. Kermana kaiken päälle Kela päätti, kuten jo aiemmin kirjoitin, että olenkin heidän mielestään työkykyinen, vaikka hoitavat tahot, jotka ovat tavanneet ja kuulleet minua kasvotusten, ovat täysin eri mieltä.

Mitä tämä matka on opettanut?

Mitä tämä matka on minulle opettanut? Todella paljon. Oikeastaan, jos en olisi joutunut tähän prosessiin, en varmaan vieläkään ymmärtäisi itsestäni ja ennen kaikkea lähimmäisen kunnioittamisesta niin paljon kuin tänään ymmärrän.

Ennen kaikkea tämä matka on opettanut minulle sen, ettei Raamattua ole tarkoitettu lähimmäisen lyöntivälineeksi. Totuuden voi sanoa myös kunnioittavasti, ilman että heittelee yksittäisiä raamatunlauseita ihmisten silmille.

Missä ilosanoma näkyy?

Eniten minua ihmetyttää uskovaisena ihmisenä se, että monet uskovat ovat alkaneet pelkästään kauhistella ja jollain tavalla pelätä yhteiskunnassa tapahtuvia asioita. Miksi? Auttaako se tai muuttaako se asioita, jos somessa kauhistelee samoja aiheita kuukausitolkulla?

Muistaakseni meille uskoville on annettu tehtävä viedä evankeliumi kaikkialle maailmaan. Muuttuuko ihminen pelkästään kauhistelemalla ja päivittelemällä yhteiskunnan tapahtumia somessa? Minun mielestäni ei.

Meille uskoville on annettu evankeliumi, ilosanoma. Miksi se ei sitten näy ja kuulu missään, ei ainakaan siinä määrin kuin Jumala tahtoisi sen näkyvän?

Nuoret, musiikki ja elävä seurakunta

Sen sijaan taistelemme erilaisten oppikysymysten äärellä. Väitellään siitä, onko kristillinen rap-musiikki perkeleestä vai ei, ja monista muista kehällisistä asioista. Fakta on kuitenkin se, että meitä nuorempi sukupolvi tulee eräänä päivänä kantamaan vastuuta niistä asioista, joita sinä kenties nyt teet.

Missä ihmeen kohdassa Raamattua annettiin ymmärtää, että seurakuntien tulisi olla yhtä hiljaisia paikkoja kuin hautausmaat? Entä jos sinua pelottaa Jumalan Hengen synnyttämän elämän aiheuttama äänimaailma? Joskus ihminen tekee ylilyöntejä, koska uskovakin ihminen on uskoon tulemisen jälkeen edelleen enemmän tai vähemmän vajavainen.

Minua henkilökohtaisesti rap-musiikki ei erityisesti nappaa, mutta minulle on aivan sama, millä musiikkityylillä nuoret voittavat toisiaan Jeesukselle. Pappa siunaa täysillä! Jotenkin minusta tuntuu, että nuorten suunnalla ei olla niin ahdasmielisiä kuin jotkut vanhemmat uskovat ovat.

Tuli on helppo sammuttaa, mutta yritäpä sytyttää kunnolla sammutetut puut uudelleen! Tänä päivänä monet uskovat nuoret joutuvat kamppailemaan kovienkin asioiden kanssa. Jos hieman erilainen kristillinen musiikki lohduttaa jotakuta enemmän kuin se, mihin minä olen tottunut, antaa mennä täysillä. Miksi me katselemme maailmaa kuin laput silmillämme?

Juorun tie pitäisi katkaista

Tässä taannoin istuin eräässä seurakunnassa toisella paikkakunnalla, kokonaan muualla kuin missä itse asun. Siellä kuulin ”faktana” esitetyn jutun eräästä kristillisestä tapahtumasta: siellä olisi kuulemma tehty näin ja noin.

En oikein ottanut asiaan kantaa siinä hetkessä, mutta kotiin tultuani kyseinen juoru alkoi vaivata minua, ja selvitin asiaa. Yllättäen juoru piti vain osittain paikkansa.

Tämä on yksi asia, joka on viime aikoina omassa prosessissani ottanut hieman aivoon. Miksi me uskovina sorrumme juoruilemaan asioista, jotka olemme kuulleet joltain toiselta ihmiseltä? Mitä juorun levittäminen auttaa? Varsinkin, kun tietyt ihmiset lisäävät matkan varrella juoruun omat mausteensa ja lisänsä. Sen jälkeen juoru voi muuttua alkuperäisestä jo täysin olennaisesti.

Itse olen yrittänyt opetella sitä, että minun suustani kuulemani juorut eivät etenisi, vaan katkeaisivat siihen.

Tästä tulikin tällä kertaa melkoisen pitkä vuodatus, mutta joskus tekstiä ja ajatusta riittää. Huomenna, jos Herra suo, saan saarnata oman kotiseurakuntani ehtoolliskokouksessa, ja 7.7. menen toiseen paikkaan laulamaan 12-kielisen kitarani kanssa.