Kelan päätöksenteossa tarvitaan enemmän inhimillisyyttä ja kokonaisarviointia

 

Suomessa sosiaaliturvajärjestelmän tarkoituksena on tukea ihmistä silloin, kun sairaus tai muu elämäntilanne estää työnteon. Siksi on vaikea ymmärtää tilanteita, joissa hoitavan lääkärin arvio työkyvyttömyydestä ei näytä johtavan sairauspäivärahan myöntämiseen. Omassa B-lausunnossani hoitava lääkärini totesi muun muassa, ettei ole realistista odottaa minun kuntoutuvan työkykyiseksi aivan lähikuukausina. Lausunnossa kuvattiin myös fyysistä voimattomuutta ja sitä, että päivittäisistä toiminnoista selviytyminen vie runsaasti voimia. Tällaisten tietojen perusteella herää perusteltu kysymys: miten henkilön voidaan silti katsoa olevan työkykyinen esimerkiksi linja-autonkuljettajan vastuulliseen työhön?

Kelan ratkaisut vaikuttavat suoraan ihmisten arkeen, toimeentuloon ja jaksamiseen. Kun ihminen kokee olevansa työkyvytön ja saa samansuuntaisen arvion myös häntä hoitavalta lääkäriltä, hylkäävä päätös voi tuntua kohtuuttomalta. Kyse ei ole vain yksittäisen henkilön taloudesta, vaan myös luottamuksesta järjestelmään. Päätöksenteossa tulisi nykyistä paremmin huomioida hoitavan lääkärin näkemys, potilaan kokonaistilanne sekä työn todelliset vaatimukset. Erityisesti turvallisuuskriittisissä ammateissa, kuten linja-autonkuljettajan työssä, työkyvyn arvioinnissa on oltava varovainen ja vastuullinen.

Yhteiskunnan kannalta olisi järkevää, että työkyky arvioitaisiin mahdollisimman realistisesti ja oikea-aikaisesti. Ne ihmiset, jotka ovat pysyvästi työkyvyttömiä, tulisi ohjata asianmukaisesti eläkkeelle. Ne, joilla on mahdollisuus kuntoutua, tulisi puolestaan ohjata sairauspäivärahan, kuntoutuksen ja tarvittavan tuen piiriin. Tämä olisi inhimillisempää yksilölle ja todennäköisesti myös taloudellisesti kestävämpää kuin se, että työkyvyttömiä ihmisiä pidetään vuosikausia työnhakijoina ilman todellista mahdollisuutta palata työelämään.

Kelan päätöksenteon pitäisi olla paitsi lainmukaista myös inhimillistä ja todelliseen elämäntilanteeseen perustuvaa. Päättäjien tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, kuinka moni työkyvytön ihminen jää järjestelmän väliinputoajaksi. Sosiaaliturvan tehtävä ei ole lisätä sairastuneen ihmisen taakkaa, vaan auttaa häntä selviytymään ja löytämään oikea ratkaisu omaan tilanteeseensa.