Pörriäiset, parvekkeen kaide ja ”hyvä idea”

 

Elämäni on usein mielenkiintoista, vaikka arjessa ei aina tapahdu poikkeuksellista. Mielessäni syntyy jatkuvasti uusia ideoita. Olen kuitenkin oppinut, ettei kaikkia ideoita tarvitse toteuttaa, vaikka toisinaan olenkin toiminut hetken mielijohteesta.

Pörriäiset, parvekkeen kaide ja ”hyvä idea”

Muutama vuosi sitten, ennen kuin ADHD oli edes mielessäni, kohtasin tilanteen, jossa kotimme ulko-oven yläpuolelle oli ilmestynyt ampiaispesä. Koska vaimoni on allerginen pistoille, päätin poistaa pesän itse ja kiipesin parvekkeen kaiteen yli suihkuttamaan torjunta-ainetta.

En kuitenkaan tullut ajatelleeksi, että ampiaiset reagoisivat aggressiivisesti. Makasin paikallani liikkumatta, kun ne pörräsivät ympärilläni. Vasta silloin ymmärsin tilanteen vaarallisuuden ja kysyin itseltäni: ”Oletko hullu? Tässä ei ollut mitään järkeä!” Onneksi selvisin ilman vammoja tai pistoksia.

Tämä tapahtuma kuvaa hyvin toimintatapaani: toimin ensin ja ajattelen vasta jälkeenpäin. Sama on näkynyt myös puheessani. Pitkään ilmaisin mielipiteeni suoraan, miettimättä niiden seurauksia, ja pohdin vasta myöhemmin sanomisiani.

Opettelua hiljaisuuteen ja toisten kuuntelemiseen

Nykyään osaan hillitä itseäni paremmin ja joskus pysyä hiljaa, vaikka haluaisin ilmaista ajatukseni suoraan. Uskon, että tämä on vaikuttanut siihen, että sosiaalinen verkostoni on vuosien varrella kaventunut, koska olen aiemmin ilmaissut mielipiteeni suoraan kaikista asioista.

Nyt, kun minulla on lääkitys ja parempi ymmärrys itsestäni, näen, ettei aiempi toimintani ollut järkevää. Muistan tilanteita, joissa olin väärässä, mutta silti pidin itsepintaisesti kiinni omasta näkemyksestäni. ADHD-diagnoosin myötä olen alkanut tunnistaa ja ymmärtää omaa käyttäytymistäni paremmin.

Uskon edelleen, että moni asia olisi ollut parempi jättää sanomatta ja moni erimielisyys välttää. Vaikka elämä välillä naurattaa, kannan mukanani sekä ADHD:tä että keskivaikeaa masennusta. Joskus mieli vaipuu synkkyyteen ja jään kiinni ajatuksiini, vaikka siitä ei ole hyötyä.

Silti kiitollinen – ja vähän armollisempi

Olen kuitenkin erittäin kiitollinen jokaisesta päivästä. Kokemukseni ovat muokanneet minua ihmisenä, ja nykyään osaan olla armollisempi sekä itselleni että muille.

Aiemmin olin taipuvainen syyttämään muita ja pitämään omia mielipiteitäni ainoina oikeina. Nyt pyrin keskustelemaan kunnioittavammin eri mieltä olevien kanssa ja ymmärrän, että voimme olla eri mieltä ilman, että se vaikuttaa minuun negatiivisesti.

Olen usein miettinyt, että olisin voinut olla parempi isä, jos ADHD olisi ollut hoidossa aiemmin. Tämä on kuitenkin jälkiviisautta. Diagnoosi ei oikeuta vääriä tekoja, vaan vastuu omista sanoista ja teoista säilyy.